Tokoagi oppilas


                   

                  

Ei iästä eikä fysiikasta kiinni!

Tokoagiin ovat jo ihastuneet/hyötyneet kaikenikäiset koirat - ja omistajat, koska koirakon elämän laatu paranee! TA-Kiertokoulussa opiskelevat/tenttivät yleisesti 2 - 3-kuiset pennut - ja koirien tenttikaverit 7-vuotiaasta ylöspäin. Kirstin Feertti opiskeli ja koulutti toisia koiria ja "kirjoitti TA-ylioppilaaksi bj-TOKO:ssa 13 vuoden 9 kuukauden ikäisenä, henkisesti täysin vireänä, vaikkakin melkein kuurona.

"Jatkuvan harjoittelun ja vitamiinipitoisen ruokavalion kanssa viihtyvät koirat säilyttävät henkisen vireystilansa paljon paremmin kuin mitä tahansa ruokaa popsivat runsaasti makuuasennossa aikaansa viettävät hauvat, kertoo ikääntymistä tutkivan säätiön rahoituksella tehty kartoitus. Tutkimus osoittaa, että koirat voivat ikääntyessään kehittää muistiaan ja oppimiskykyään samalla tavalla kuin ihmisetkin.

Oikea ruokavalio ja säännölliset virikkeet, joita voisi verrata vaikka säännöllisiin koulupäiviin, parantavat selvästi eläinten aivotyöskentelyä, vakuuttaa tutkijaryhmään kuulunut Elizabeth Head.

Tutkimuksessa oli mukana 48 koiraa, jotka olivat tutkijaryhmän tarkkailussa kahden vuoden ajan". - ILKKA-lehti 20.01.2005

"Koirien oppimisnopeus vaihtelee yksilöstä toiseen. Eroja on myös siinä, miten hyvin koirat muistavat oppimansa... Koiran aivot kehittyvät siihen suuntaan, mihin niitä käytetään...

Vanhatkin koirat pystyvät oppimaan uusia asioita, ja niitä voidaan kouluttaa koko niiden elämän ajan...

Koirat eivät siis yleensä pysty etukäteen hahmottamaan mielessään, miten jokin tilanne kannattaisi ratkaista, mutta ne ovat yritteliäitä, osuvat pian toimivaan vaihtoehtoon ja oppivat kokemuksistaan. Koira oppii teoistaan, jos niistä seuraa jotain merkityksellistä." - Tuire Kaimio: KOIRIEN KÄYTTÄYTYMINEN

Ole tokoagihenkinen

Tokoagihenkisyys on tasapainoista ja optimistista, mutta ei erityisen ulkonaisesti näyttävää.

Tokoagihenkisyys ei ole kulissi, se ei voi olla hetken ihastus, ei se ole perusteettoman sinisilmäinen eikä mene äärimmäisyyksiin.

Tokoagin henkeä ei varsinaisesti voi opettaa koska se (sen idea tai halu löytää se) täytyy olla jo valmiina ihmisen aivoissa.

Tokoagihenkinen ihminen ei inhimillistä koiraa, eikä tukahduta koiransa aloitekykyä alistamalla.

Tokoagihenkisyys on koiraihmiselle ns.pitkän tähtäyksen ohjelma, koska ihmisen käyttäytymisen vaikutus koiraan on valtaisa (jo kasvattajan). Se vaatii ihmiseltä nöyryyttä, omien rajoitustensa tiedostamista ja eläimen luontaisten kykyjen kunnioittavaa arvostamista. Myös oppimishalua, lempeää sinnikkyyttä, sisua - ja aikaa, koska Tokoagi-ihminen tietenkin kohtelee aina eläintään yksilöllisenä koiraystävänä, rotutyypin alkuperää kunnioittaen.

Toimi näin...

Anna AIKAA

Tokoagissa koiralle - ja omistajalle - annetaan aikaa ja mahdollisuus itse ratkaista käsillä oleva ongelma tai tehtävä. Näin koirakko oppii oppimaan, ja aktivoituu siten henkisesti.

Tokoagiopastus ei saa olla ns. suorituspainotteista, koska sellainen koulutus kuuluu perinteisten lajien kilpailuvalmennukseen.

"TÄSMÄ"-palkitse

Oikeassa kohdassa ja oikealla sekunnilla palkitseminen kannustaa koiraa jatkuvasti "ajattelemaan itse" ja innostuneesti ponnistelemaan tehtävän "suorittamiseksi" sinun haluamallasi tavalla.

"Tehokas opettaja palkitsee salamannopeasti... Palkinto tulee oikealla sekunnin kymmenesosalla... Palkitsemisen vaikutus heikkenee sen jälkeen hyvin nopeasti... Palkitseminen vahvistaa juuri sitä käyttäytymistä, mitä koira tekee sillä hetkellä, kun sitä kehutaan..." - Anders Hallgren: KOTIKOIRAN KASVATUS

 

Makupalojen voimalla oppii

"Koira oppii uudet asiat varmimmin ja nopeimmin, kun palkitset sen aina oikeasta suorituksesta ja jätä mahdolliset virheet vaille huomiota. Pakotteiden ja varsinkin rankaisun käyttäminen opetuksessa on paitsi julmaa, myös tehotonta... Yleensä paras tapa koiran palkitsemiseen oppimisen alkuvaiheessa on herkullinen ruoka... syöminen vähentää stressiä ja rauhoittaa. Tiheästi herkkupaloja syövä koira ei edes pysty stressaantumaan. Sen ajatus pysyy kirkkaana ja se jaksaa keskittyä." - Tuire Kaimio: PENNUN KASVATUS

"Vaikka koirien kouluttaminen makupalojen voimalla saattaa tuntua hempeilyltä, koirien mielenterveyden kannalta sillä on suotuisa vaikutus. Koirat saavat ahertaa ruokansa eteen ja ratkoa yrittämällä ja erehtymällä, miten ruokaa on mahdollista tällä kertaa saada. ... herkkupalat ovat loistava keino motivoida koiraa oppimaan. Pienissä erissä syöminen on sekin koirille luontaista." - Tuire Kaimio: KOIRIEN KÄYTTÄYTYMINEN

Rauhoitu itse ja rauhoita luonnonmukaisesti

Tokoagissa ei hyväksytä ns.pakkorauhoittamista.

 

"Silittely on myös rauhoittavaa... Silittely täydentää... hyvin muuta palkitsemista. Ruumiillisen kosketuksen on todettu rauhoittavan yksilöä. Sekä koiranomistajan että koiran verenpaine laskee ja pulssi hidastuu!" - Anders Hallgren: KOTIKOIRAN KASVATUS

Oma olemuksesi vaikuttaa koiraan enemmän kuin ehkä uskotkaan. Jos koira säikähtää, hengitä itse rauhallisesti ja ajattele mukavia asioita, rentoutumisesi tarttuu koiraankin... makupalojen syöminen rentouttaa koiraa ja laskee sen stressitasoa... pallot ja lelut saattavat käynnistää koirassa stressireaktion, ja makupalat taas saavat koiran rauhoittumaan..." - Tuire Kaimio: PENNUN KASVATUS

Opiskelun SALAKUOPPIA

Rankaiseminen on pahasta

Älä rankaise koiraa ns."väärin menneestä suorituksesta". Älä kiinnitä siihen asiaan mitään huomiota, koska koira silloin aika nopeasti hoksaa, ettei sellainen toiminta johda palkinnon saamiseen. Eikä koira sitä silloin halua toistaa. Palaa myös helpompiin tehtäviin.

"Rankaise" tarvittaessa koirienkielisesti muuttumalla lirputtajasta täysin välinpitämättömäksi, jäykäksi pökkelöksi. Käännä esim. kasvot - tai koko vartalo - poispäin koirasta (= hylkää se laumasta). Piilota myös ehdottomasti makupalat.

Tutki lisää rankaisemisesta:

Kokko-Cajander-Nummisalo "OMA KOIRA" sivut 146-147

"Auttaako rankaiseminen. Kaikki käyttävät rankaisua. Mikä on rankaisemista"

Tuire Kaimio "PENNUN KASVATUS" sivut 197-200

Takaisin edelliselle sivulle

 

Etusivulle


Sivut päivitetty 01.04.2008