|
|
|
|
Ns. ARKITOTTELEVAISUUS-"LAJI" TA-Esikoulun, TA-Kiertokoulun 10-luokkineen ja kaikkien muidenkin TA-koulujen Koiruus-luokkien oppimäärät/tenttitehtävät on erityisesti laadittu hyvien ja arkielämässä välttämättömien käytöstapojen eli ns.ARKITOTTELEVAISUUDEN opettamiseen koirille koirienkielellä. Esimerkiksi: NÄTISTI TALUTTIMESSA Kiertokoulu:Koiruus1; 10-luokat: Tehtävä-esimerkkejä "veto päällä"-koirille
*Kävelkää reippaasti yhdessä. Koiran sattumalta ollessa aivan vieressäsi kehaise sitä oikein iloisesti. Toista vielä kaksi kertaa. Esimerkiksi: ARKIELÄMÄN TAITAVUUTTA
Maksimietsimisaika 3min. alkaa ens.vihjeen annosta. Kerro etukäteen koiran ilmaisutapa. Tenttireviirillä hajanaisena rykelmänä 4 "luolamöykkyä", joista kolmeen vieras on piilottanut salaa sinun pikkutavaroitasi, yhden kuhunkin. Niitä ei ulkopuolelta saa nähdä.
SOSIAALISTAVA "LAJI" TA-Esikoulun, TA-Kiertokoulun 10-luokkineen ja kaikkien muidenkin Tokoagi-koulujen Koiruus-luokkien oppimäärät/tenttitehtävät on erityisesti laadittu SOSIAALISUUDEN ja nyky-yhteiskunnassa välttämättömien käytöstapojen opettamiseen koirille koirienkielellä. Esimerkiksi: Ns. KONTAKTI Kiertokoulu:Koiruus2: I tehtävä LIRPUTUS (koira liinassa) Maksimiaika 30 sekuntia. Ei makupaloja.
Laita koira tolppaan: ODOTA. Sinä siirryt ensin n.3m päähän, sitten vieraat viereesi rintamaksi. Heti koiran katsoessa sinua silmiin palkitse se iloisella täsmä-kehaisulla. Hajaantukaa, siirtykää joku metri ja toistakaa tilanne. Esimerkiksi: SOSIAALISUUS Kiertokoulu:Koiruus1: II tehtävä VIERAAN KANSSA (koira liinassa) Maksimiaika 1 minuutti. Ei makupaloja.
Aika 1min. alkaa, kun sinä aloitat syömisen. Tenttireviirillä pöytä, penkki, rappuset tms.
Gymnaasi:Koiruus1: V tehtävä KUULOLLA KAUKANAKIN. HUOM! Liina lopussa laahaa.
Ns. LUONNETESTI-"LAJI" Esimerkiksi: LUONNETESTIÄ Kiertokoulu:Koiruus3: III tehtävä KULJE KANSSANI (koira liinassa)
PERHE-"LAJI" Tokoagi-PERHE-KOIRA (= koiran tenttikavereina saman perheen eri jäsenet):
VALMENTAVA-"LAJI" Tokoagi antaa loistavat perusteet lajiin kuin lajiin. LAINAKOIRA-"LAJI" Tokoagi-LAINA-KOIRA (koiran tenttikavereina muut ihmiset kuin omistaja):
KOTONA OPISKELU-"LAJI" Osa Tokoagi-opastajista käy myös opastamassa yksityisesti koirakoiden kotona. Samoin tenttiminen kotona on mahdollista. Ja jotta henkinen hyöty koirakolle olisi mahdollisimman hyvä, otetaan tietenkin huomioon eri rotutyyppien käyttäytyminen omalla reviirillä tai sen ulkopuolella. Ns.TUPA-tentit; esim. pikkupentuja on hyödyllistä opastaa kotona sisällä. Ja siellä Tokoagi-opastaja voi ottaa myös tenttimisen vastaan. ETÄOPISKELU-"LAJI" Esimerkiksi teuvalaisen Faarinkäälyn Tokoagikoulun oppilaskoirakoista jotkut asuvat jopa sadan kilometrin päässä. He opiskelevat luokkansa/luokkiensa oppimääriä itsekseen omilla seuduillaan. Ja aikanaan tulevat tenttiin. Silloin usein ensiksi käydään "vielä vähän hämäriä asioita" läpi, ja sitten tentitään. YKSITYISOPISKELU-"LAJI" On koirakkoja, jotka eivät jostain syystä (esim. koira räyhää ja yrittää toisten koirien kimppuun) voi opiskella ryhmässä, mutta he silti haluaisivat harrastaa Tokoagia ja siten aikaa myöten päästä eroon - tai ainakin vähentää - ongelmiaan. EI-kilpailu-"LAJI" Koirakot eivät etene Tokoagissa kilpailemalla keskenään kisoissa ja yrittäen voittaa sekä kilpailussa että kanssakilpailijansa - joskus hyvinkin kyseenalaisilla konsteilla. Koirakko sen sijaan opiskelee omaan tahtiinsa ja sitten tenttii kunkin koulun kunkin luokan oppimäärästä laaditut tenttitehtävät käytännössä - ja KirjaKoiruus-luokat kirjallisena. Jos läpäisee hyväksytysti tentin (uusintamahdollisuuksia), saa siirtyä eteenpäin. Keskinäistä kilpailua ei siis ole. Eikä tarvitse, eikä kannata, eikä ole tokoagihengen mukaista yrittää mennä eteenpäin "verenmaku suussa" ja "sieltä missä aita on matalin". Jokaisesta koulusta erityisesti koirakon keskinäistä luottamussuhdetta kehittävät KOIRUUS-luokatkin on pelkästään mahdollista tenttiä. Ja saavuttaa KoiruusKoirakko-tunnuksia. Ja aikanaan "kirjoittaa ylioppilaaksi" saaden tittelin TAyo-Koiruus.
|
|
|