|
|
|
|
TURVAVÄLI Koirakkojen on pysyttävä riittävän kaukana toisistaan, myös opiskeltaessa, ettei koirien tarvitse puolustautua ja/tai etteivät ne joudu liiasta läheisyydestä pakokauhun valtaan. "Taluttimessa kiinni olevien koirien ei pitäisi nuuhkia toisiaan, koska talutin estää niitä näyttämästä kaikkia eleitä, eivätkä ne voi väistää toista koiraa, vaikka haluaisivatkin." - Kokko-Cajander-Nummisalo: OMA KOIRA TALUTTIMESSA opiskellen/tenttien... KAULAIN Tokoagissa ei hyväksytä ns. kuristuspannan käyttöä. Sen sijaan käytetään valjaita tai leveähköä nahkakaulainta.
Tarvittaessa apuna (koulutettaessa/tenttiessä) voi käyttää ns. kuonopantaa, joka on vielä kiinnitetty koiran kaulapantaan/valjaisiin. Voi tulla eteen myöskin tilanteita, joissa koiralla on hyödyllistä olla kuonokoppa (tenttiessäkin). Silloin ohjaajan ei tarvitse jännittää, ja koirakko pääsee etenemään, että keskinäinen suhde muotoutuisi vähitellen "oikeaan järjestykseen". TALUTIN / LIINA Tokoagissa käytetään pitkää talutinta tai liinaa. Ei ns. fleksiä eli kelatalutinta. Taluttimesta ei koskaan nykäistä, vaan "kuulematon eläintä" vedetään rauhallisesti lähemmäksi - ja heti "kuulon palatessa" "täsmä"-palkitaan iloisesti. Minkä vuoksi näin... Koiran kaulansivut = ns. koulutusalueet "Koirat kunnioittavat toisiaan, ellei niitä painosteta päinvastaiseen. Tässä talutin tulee mukaan negatiivisena tekijänä. Koiran kaulansivut ovat hyvin tärkeitä dominanssi- ja kasvatusvyöhykkeitä. Jos koira kiskoo ja riuhtoo taluttimessa - tai jos koiranomistaja tekee samoin omalla suunnallaan - panta aiheuttaa ärsytystä kaulansivuihin. Seurauksena oleva paine voi estää koiraa näyttämästä vivahteikkaita signaaleja vastaan tulevalle koiralle. Jos toinen on samassa tilanteessa... kaksi hurjasti haukkuvaa koiraa, jotka eivät pysty kommunikoimaan. Myös vapaana kulkevaan koiraan sillä tavalla käyttäytyvä lajitoveri vaikuttaa negatiivisesti..." - Renée Sjöberg: KOIRIEN KIELI
Stressiä, aggressiivisuutta, pelokkuutta "Koirista, joilla kiropraktikoiden mukaan oli vikaa selässä, 55% oli ongelmallisia... selkävika aiheuttaa monille koirille ärsytystä, joka johtaa usein stressiin, aggressiivisuuteen tai pelokkuuteen. -- Niistä koirista, joilla oli muutoksia kaulanikamissa, 91% oli kiskonut usein taluttimessa tai joutunut alttiiksi koville nykäyksille." - Anders Hallgren: KOIRAONGELMIA JA ONGELMAKOIRIA
Koirat yhdistelevät asioita: toimi siksi koirienkielellä "Koirat oppivat yhdistelemällä asioita, ja siksi on tärkeää, ettemme kisko hihnasta, huuda koirallemme, emmekä muutenkaan suhtaudu siihen nyreästi silloin, kun se keskittyy muihin koiriin tai ihmisiin. Sen sijaan voimme opettaa koirallemme, että muiden koirien näkeminen tarkoittaa aina jotain mukavaa. Voimme kehua sitä, palkita sitä makupaloilla ja olla iloisia. Tällä tavalla saamme muutettua koiran suhtautumista muihin koiriin niin, että se pystyy rentoutumaan niiden seurassa. -- Voimme myös vaikuttaa asiaan kehumalla ja palkitsemalla koiraa pienestäkin yrityksestä käyttää rauhoittavia signaaleja. Kun koira kääntyy poispäin toisesta koirasta, laskee kuononsa maahan haistellakseen... meidän on toimittava. Muista kehua koiraa joka ikinen kerta, kun se toimii oikein. Näin tuloksia syntyy nopeasti." - Turid Rugaas: RAUHOITTAVAT SIGNAALIT Hyödynnä lisää lempeän tehokasta opetusta kirjasta: Turid Rugaas "KISKOMATTA PARAS"
PITKÄSSÄ TALUTTIMESSA? Tokoagi-KOULUJEN Koiruus-luokilla ja a(A)-linjalla opiskellaan/tentitään aina TA-ylioppilaaksi asti koira pitkässä taluttimessa/liinassa (joka voi ylimmissä kouluissa "laahata"). Löytyy ainakin neljä hyvin perusteltua syytä:
Tokoagissa halutaan siis kunnioittaa lakia, ja siten estää omalta osalta koiravihan lisääntyminen. Ja kuinka mukavaa onkaan kuljeskella koira pitkässä taluttimessa, niinkuin koira ei kiinni olisikaan - lenkillä, kauppareissuilla, matkoilla, kaupunkien keskustoissa jne! 2. Tavallinen koiranomistaja saa olla rentoutunut, koska ei ole pelkoa, että koira karkaisi. Jotkut eivät halua päästää (eikä usein ole viisastakaan) koiraansa irti - ei Tokoagissa, eikä monessa muussakaan paikassa - syystä tai toisesta.
Löytyy ainakin neljä hyvin hyödyllistä seurausta:
Aivan "remmin murtamille" löytyy sitten ilonpilkahdus Tokoagi-koulujen b(B)-linjoilta, joissa koirakon kummankin, myös karvaisemman osapuolen täytyy opiskella ja selvitä tenteistä yleensä ihan irrallaan. |
|
|